19-vuotias Jenna Kuokkanen on Suomen uusi huippumalli

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Porvoolainen 19-vuotias Jenna Kuokkanen on tuore Suomen huippumalli. Kaupan kassalla aiemmin työskennellyt Jenna julistettiin voittajaksi Suomen huippumalli haussa -ohjelman finaalilähetyksessä tänään. Kolmannen tuotantokauden finaalissa voitosta kisailivat Jenna, Saara ja Tiia.

Kauden finaalijakso huipentui muotinäytökseen, jossa katsojien joukossa oli myös kilpailijoiden läheisiä. Kilpailun aikana Jenna sai tuomareiden puhuttelussa sapiskaa innottomuudesta, mutta muita finalistena lyhyempi nuori kaunotar oli kuitenkin alusta saakka tuomariston suosikki. Jennan kanssakilpailijat kritisoivatkin kisan aikana tuomaristoa useaan otteeseen hänen suosimisestaan. Nuori malli vertasi menestystään tuhkimotarinaan.

– On mun koko kehityskaari ollut vähän tuhkimomainen. Alku oli vähän karu, mutta siitä se lähti loistamaan sitten, Jenna totesi.

Suomen Huippumalli haussa -sarjaa on nähty nyt kolmen tuotantokauden ajan. Ensimmäinen kausi käynnistyi vuonna 2008. Ensimmäisen tuotantokauden voitti Ani Alitalo ja toisen tuotantokauden Nanna Grundfeldt. Tuomareina kilpailussa toimivat Anne Kukkohovi, Saimi Hoyer ja Sakari Majantie.