Kyläkauppias Vesa Keskisestä tulee realitysarjan tähti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen tunnetuin kyläkauppias Vesa Keskinen tullaan jatkossa tuntemaan myös realitysarjan tähtenä. Nelonen kuvaa nimittäin tänä kesänä Töysän Tuurissa uusinta realitysarjaansa, joka keskittyy 500 asukkaan pikkukylään ja siellä toimivaan legendaariseen Veljekset Keskisen kyläkauppaan.

Samalla katsojat pääsevät kurkistamaan kulissien taakse seuraamaan mikä saa ihmiset ympäri Suomea lähtemään kylään, jossa Vesa Keskisen imperiumin lisäksi on kaksi pankkia, paljon peltoa ja metsää. Kaikki nämä sijoittuvat yhden hiljaisen tien varrelle. Parhaimmillaan kyläkauppa vetää sisäänsä päivittäin peräti 50.000 asiakasta.

Sarjan pääpaino keskittyy kuitenkin itse Tuuriin, mutta myös vauhdikkaista käänteistään tunnettu kauppias Vesa Keskinen pääsee pyörähtämään ruudussa. Lisäksi tuotantoryhmä kertoo idean olevan kuvata ”taviksia” ostoksilla epätavallisessa ympäristössä.

Suurin osa Tuurissa vastaan tulleista ihmisistä kertoi, että heidän matkansa tavoitteena on kädenpuristus ja yhteiskuva Vesalta. Moni saa kuitenkin tyytyä ihailemaan keskelle metsää rakennettua massiivista kauppakeskus-hotelli -rakennelmaa sekä Keskisen palatsia suihkulähteineen ja näyttävine patsaineen.

Tuurin kyläkauppa