Haastattelussa Robert Pattinson

Haastattelut · Stara.fi

Supersuositun Twilight-elokuvasarjan tuorein osa Epäilys sai juuri odotetun ensi-iltansa ympäri maailmaa. Viihdelehti Stara tapasi elokuvassa miespääosaa esittävän Robert Pattinsonin Los Angelesissa. Ensimmäisenä puheeksi tulevat jalkapallon MM-kilpailut.

– En oikeastaan seuraa kisoja. Minulla ei ole siihen aikaa, mutta Englannin karmean pelin jälkeen en ole enää varma että oliko heillä alunperinkään mahdollisuuksia menestyä, Robert Pattinson analysoi Staralle.

Sitten on aika siirtyä elokuvamaailmaan. Robert Pattinson näyttelee samaa Edward Cullenin roolia kaikissa Twilight-elokuvissa, ja se tuo roolitöihin uusia haasteita.

– Mitä tutummaksi roolihahmo tulee, sitä enemmän voin laajentaa sitä. Mutta mitä pidempään samaa hahmoa esittää, sitä enemmän tulee myös toistaneeksi itseään. Erityisesti sellaisissa hahmoissa, jotka eivät ikäänny. Ihmishahmot saavat paljon uusia juttuja joka vuosi, mutta Edward on ollut tekemisissä samojen juttujen kanssa niin pitkään, että minun täytyy löytää uusia asioita, jotka pitävät homman mielenkiintoisena, Pattinson toteaa.

Uudessa Twilight : Epäilys -elokuvassa roolihahmo Edward tuo kuitenkin esiin uudenlaisia tunteikkaita puolia itsestään.

– Ensimmäisessä kahdessa elokuvassa hänen ongelmansa on päättää ollako tämän tytön kanssa. Hänellä on vain yksi päätös tehtävänään ja Uusikuu vastaa siihen. Nyt Edwardin pitää sopeutua ihmisten maailmaan, ja se tuottaa massiivisen määrän uusia tunteita. Sellaista oli paljon mukavampi ja haastavampi näytellä.

Julkisuudessa puhuttiin ennen elokuvan ensi-iltaa kovasti siinä nähtävästä rakkauskohtauksesta. Leffan päätähdeltä ei kuitenkaan saa selvää vastausta pitävätkö huhut paikkansa.

– Mitä harrastavatko he siis seksiä? Ei, eivät tietenkään. Jos he harrastaisivat yllättäen seksiä, se pilaisi koko tarinan. Ehkä sitten (Jacobia näyttelevän) Taylorin kanssa, mutta minä en siitä tiedä, Pattinson kiertelee paljastamatta liikaa leffan tapahtumista.

Uusi Twilight : Epäilys on myös sarjan vauhdikkain elokuva tähän mennessä.

– Toiminta vain toiminnan takia on tylsää, mutta tässä on mukana massiivinen taistelukohtaus. Sitten mukana on paljon suutelemista ja halailua. Se on todella jotain hieman erilaista.

”En halua pitää yllä siistiä imagoa”

Nuori brittitähti teki maailmanlaajuisen läpimurtonsa Twilight-tähtenä. Usein näin leimaavat roolit voivat tuottaa vaikeuksia uran myöhemmässä vaiheessa, kun ihmiset muistavat pääasiassa läpimurtoroolin.

– Pitäähän heidän verrata roolejani johonkin. Kaikki ovat siinä suhteessa samassa tilanteessa. Siksi ihmiset sanovat, että näyttelijä on niin hyvä kuin hänen tuorein roolityönsä. Ainakin… Eivät ihmiset niin tee. Kyllä, minä vain olen. Tarkoitan siis, että en ole. En siis ole huolissani siitä, supertähti takeltelee yllättäen.

Robert Pattinson on nykyisin yksi maailman seuratuimmista miestähdistä, ja suosion nousun myötä myös miehen asennoituminen mediaa kohtaan on muuttunut.

– Mitä enemmän lehtijuttuja teen, sitä enemmän yritän pysyä niin rehellisenä kuin vain voin. Aluksi en ollut sellainen. Se menee mielestäni vaiheittain. Lehdistön mukaan minä haluan pitää yllä siistiä imagoa, mutta todellisuudessa en halua. Edward tosin varmasti haluaisi, Pattinson toteaa Staralle naureskellen.

– He haluavat käyttää hyväkseen skandaalimaisia piirteitä. Kaikki mitä minusta voidaan sanoa on jo sanottu. Minulla on kiistanalainen kanta kvanttifysiikkaan. Minä olen maannut kaikkien mahdollisten ihmisten kanssa, tai en ole maannut heidän kanssaan, tai olenkin maannut eläinten kanssa ja olen lisäksi raskaana. Nuo osoittavat pointtini, eikös?

Robert kuitenkin myöntää pitäneensä myös hauskaa median kanssa. Tuoreessa muistissa on esimerkiksi ”paljastus”, jossa hän kertoi Oprahin haastattelussa tyttöystävänsä Kristen Stewartin olevan hänelle raskaana.

– Ainoa kerta kun sanon typeryyksiä on silloin kun en halua olla tekemisissä lehdistön kanssa. En halua kertoa ainoastaan totuuksia, koska silloin lehdistö ei voi vakavissaan hyökätä minua kohtaan sen takia. Jos lauon kaikenlaisia typeryyksiä itsestäni, niitä ei voi käyttää otsikoissa. Eihän? Pattinson tiedustelee toimittajalta.

”Tytöt piirittivät paparazzit”

Suosikkinäyttelijä ei voi nykyisin enää liikkua julkisilla paikoilla edes leffatähtien kotikaupungissa aiheuttamatta hämminkiä. Siksi hän ei juuri teekään esimerkiksi päiväkävelyjä kaupungilla.

– En ehkä ihan täällä Beverly Hillsissä, ellen sitten halua kohottaa egoani, Robert vitsailee.

Innoikkaiden fanien kanssa Robertilla ei ole kuitenkaan ollut kovinkaan vakavia ongelmia. Hän ei ole esimerkiksi saanut lainkaan tappouhkauksia, joista monet supertähdet ovat yleensä hyvinkin huolestuneita. Erikoisia fanikohtaamisia hänelläkin on kuitenkin ollut.

– Sekavimmat kohtaamiset pitäisi pitää salassa, koska niissä mukana olevat ihmiset ovat todennäköisesti aidosti hulluja. Olen kuitenkin aika varma, että sähköpostiani sensuroidaan paljon, koska odotan kovasti saavani tappouhkauksia, mutta en ole saanut lainkaan tappouhkauksia, Robert Pattinson kertoi Staralle.

Yksi tavallisesta poikkeava fanitapaaminen tuli kuitenkin mieleen pienen miettimisen jälkeen.

– No, tässä eräänä päivänä uuden Water for Elephants -elokuvani kuvauspaikan lähellä oli paparazzeja ja he häiritsivät kaikkia eläimiä. Samaan aikaan joukko tyttöjä odotti portilla nimikirjoituksia. Heille kerrottiin, että minä en voi mennä tervehtimään heitä paparazzien takia, Robert muistelee Staralle erikoista tilannetta.

– Sitten tytöt lähtivät liikkelle ja piirittivät paparazzit ja käskivät heidän poistua. He väläyttelivät pienten kameroidensa salamoita paparazzien edessä ja sen sellaista. Sitten lopulta nämä isot miehet poistuivat, koska 10 – 15-vuotiaat tytöt piirittivät heidät. Se oli upeaa. Juttelin heidän kanssaan myöhemmin ja he olivat todella cooleja.

”Minua luultiin kirjan roolihahmoiksi”

Pattinsonia on usein verrattu legendaariseen näyttelijä James Deaniin. Nuori tähti ei kuitenkaan ole itse kovin mielissään moisesta vertailusta.

– Minua verrataan James Deaniin luultavasti koska meillä on samanlaiset hiukset. Olen päättänyt ottaa vertailun kohteliaisuutena. Kukaan ei ole kuitenkaan kenenkään muun uusi versio, vaikka joku muistuttaisi jotakuta toista. Nykyisin ei enää edes ole sellaisia supertähtiä kuin James Dean ja Marlon Brando olivat. Elokuvabisnes on muuttunut paljon, ja ihmisetkin ovat samalla muuttuneet.

Twilightin kaltaiseen supersuosioon noussut Harry Potter -leffasarja saatiin jo päätökseen, mutta uusia Twilight-leffoja on vielä tulossa. Robert ei kuitenkaan haikaile kuvausten päättymisestä, vaikka kuvaussessio jääkin yhteensä huomattavasti lyhemmäksi kuin Potter-leffoilla.

– Olemme kuvanneet vasta kahden ja puolen vuoden ajan. Sitten vielä seitsemän kuukautta ja olemme valmiit. Pottereita kuvattiin kymmenen vuotta. Olisin murhannut jonkun jos olisin kuvannut jotain niin pitkään. Ja lisäksi se heidän kuvaupaikkansa oli täysin eristäytynyt.

Itsekin Potter-roolissa aikoinaan nähty Pattinson ei pidä enää kovin tiivistä yhteyttä silloisiin kollegoihinsa, kuten leffojen päätähti Daniel Radcliffeen.

– En ole ollut yhteydessä pitkään aikaan. Olen kyllä jutellut Emman kanssa, joka käy yliopistoa New Yorkissa.

Robert Pattinson nousi tähdeksi aikoinaan niin nopeasti, että tilanne tuli hänelle suoranaisena shokkina. Sittemmin hän on ehtinyt jo tottua supertähtenä olemiseen.

– Se on tullut helpommaksi nyt kun ihmiset eivät näe minussa enää niin paljon roolihahmoani. He näkevät ihmisen, mutta kun olimme markkinoimassa ensimmäistä elokuvaa he menivät täysin sekaisin. He luulivat meitä kirjan roolihahmoiksi, Robert ihmettelee Staralle.

– Aivan jokainen kutsui minua Edwardiksi ja heidän silmistään näki, että minä olin heille roolihahmo. Se oli hullua ja pelotti minua. Onneksi tilanne ei ole enää sellainen. Nyt on paljon helpompaa ja minä voin pitää enemmän hauskaa julkisuuden kanssa. Ihmiset eivät enää ole vainoharhaisia.

”Näyttelen mieluummin hyviä sivurooleja”

Moni menestyneiden leffasarjojen tähti on jumiutunut loppuelämäkseen roolihahmoonsa, ja tilanne voi helposti olla sama myös Pattinsonille.

– Suurimman osan tekemistäni käsikirjoituksista luin jo Twilight-elokuvia. Minä itse pidin käsikirjoituksista, mutta luulin että en koskaan saa niitä rooleja. Twilightin ansiosta olen nyt kuitenkin saanut ne. Minä kannatan ennemmin sitä että näyttelijät tekevät elokuvia joiden tarinasta pitävät, kuin että joku tekee rooleja vain rahan takia. Sellainen ei vetoa minuun, Pattinson kertoo.

Nykyisin Robert Pattinson on jo niin suuri tähti, että hän voisi hyvinkin jo pyytää käsikirjoittajia kirjoittamaan leffan pääroolin itselleen. Tällainen ei kuitenkaan vielä ole miehen suunnitelmissa, sillä hän haluaa ensin hankkia osaamista itseään kokeneemmilta tähdiltä.

– Joskus ehkä, mutta nyt urani on vielä niin alkuvaiheessa että näyttelen mieluummin hyviä sivurooleja, kuten nyt kun työskentelen Reese Witherspoonin ja Christopher Waltzin kanssa. Voisin seurata heidän työskentelyään ikuisuuden ja Reese on paljon minua suurempi tähti. Samalla on hienoa, että minun ei tarvitse nojautua Twilightin yleisöön saadakseni elokuvan menestymään eikä minun tarvitse olla elokuvan ainoa vastuullinen puhemies, vaan voin jakaa vastuun.

Twilight-tähti on saanut ikäisekseen yllättävän hyvän jalansijan elokuvamaailmassa, ja nousu on sekin tapahtunut yllättävän nopeasti. Robert antaa tästä menestyksestä kiitosta sekä itselleen että lähellään pitämille edustajilleen.

– Minä onnistuin jo kauan sitten saamaan erittäin hyvän edustajan ja olen hänen kanssaan läheinen ystävä. Monien näyttelijöiden ongelmana on että he ottavat agentin ja sitten odottavat agenttien tuovan töitä. Työt hoidetaan kuitenkin täälläkin aivan itse. Olen aina yrittänyt olla lähellä heitä, jotta he ymmärtäisivät mistä minä tulen, ja siksi me olemmekin olleet samalla aaltopituudella alusta saakka, Pattinson kertoo Staralle.

”En halua kenenkään sanovan, että levyni on huono”

Nuorempana Robert Pattinson haikaili artistin urasta, mutta viime vuosina musiikki on jäänyt näyttelemisen jalkoihin. Levyttäminen ei ole vieläkään kuitenkaan täysin poissuljettu mahdollisuus. Levyttäminen on nimittäin edelleen mielessä, mutta soolouran sijaan bändinä.

– Ehkä. En ole koskaan keksinyt pointtia julkaista levyä. Haluaisin hankkia ympärilleni bändin ja soittaa ja levyttää yhdessä. Pidän levytysstudiossa olemisesta. Levyni taidan kuitenkin julkaisun sijaan antaa sen vain ystävilleni, sillä en halua kenenkään sanovan, että levyni on huono.

Monien muiden nuorten miesten tavoin myös Pattinson pitää uudesta elektroniikasta. Leffaurallaan kartuttamalla omaisuudellaan hän hankkii keräilee kuitenkin jotain muuta kuin autoja, elektroniikkaa ja vaatteita.

– Sain juuri iPadin ja luen sillä lehtiä, mutta itse asiassa pidän Kindlestä enemmän. Kukaan ei voi selittää miksi, mutta se mahtuu minun taskuuni, Pattinson nauraa.

– Minä pidän vanhojen kitaroiden hankkimisesta. Olen ostanut muutaman sellaisen. Ajatus auton ostamisesta on minusta täysin tarkoituksetonta, kuten vaatteiden ostaminen. Ihmiset tuhlaavat paljon rahaa sellaisen roskaan. Minä pidän samoja vaatteita joka päivä. En tiedä mitä paidassani tällä hetkellä lukee, koska joku antoi sen minulle tänä aamuna.

Hollywoodissa on ollut jo pitkään vallalla vihreä aate, ja monet supertähdet ovatkin hankkineet Hummerinsa ja katumaasturinsa viereen myös vihreitä arvoja edustavan auton. Pattinson ei kuitenkaan moisesta imagopelleilystä välitä.

– En oikeastaan. Minä olen juuri hankkimassa Priusta ja se saa oloni tuntumaan hyvältä, mutta samalla myös dorkalta, Robert nauraa ja tiedottaja vinkkaa haastatteluaikamme päättyneen.

Phil Thompson
The Interview People

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat