Christina Aguilera ei ollut mahtua iltapukuunsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin uuden Bionic-albuminsa julkaissut poptähti Christina Aguilera oli uutukaisensa merkeissä monien viihdemedioiden hampaissa, kun hänen väitettiin kopioineen Lady Gagalta sekä uudistuneen musiikkityylinsä että asuvalikoimansa.

Pian levyn julkaisemisen jälkeen Christina Aguilera kuvattiin normaalia selvästi konservatiivisemmassa asussa, vaikka levyn markkinointi oli kuumimmillaan. Sittemmin Christina katosi hetkeksi otsikoista, mutta palasi pian paljastavissa asuissa. Tällä kertaa hänet on ikuistettu museon avajaisissa paljastavassa sinisessä mekossa, johon hänen muotonsa eivät kuitenkaan olleet mahtua. Katso kuvat tästä.

Bionic-levyltä ei ole onnistuttu julkaisemaan vielä yhtään suurempaa hittiä, ja moni pitääkin albumia Aguileran uran käännekohtana ellei uutta hittiä pian saada aikaiseksi.