Angelina Jolie: ”Minulla ei ole ystäviä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Angelina Jolie kiinnitettiin äskettäin esittämään Marilyn Monroen roolia The Life and Opinions of Maf the Dog -kirjaan perustuvaan elokuvaan. Kirjailija Andrew Hagan on vahvistanut Jolien.

Angelina on parhaillaan Pakistanissa tutustumassa maata ravisuttavien tulvien tuhoihin. Siellä hän kertoi Us Weekly -lehdelle kuinka hänen miesystävänsä Brad Pitt on myös kiinnostunut asiasta.

– Hän haluaa tietää näistä asioista niin paljon kuin mahdollista. Hänkin on ollut täällä, kun tulimme molemmat heti maanjäristyksen jälkeen. Kun minä puhun perheestäni, tarkoitan Brad Pittiä. Minulla ei ole juurikaan ystäviä, joten Brad on ainoa ihminen jonka kanssa keskustelen näistä asioita, Angelina Jolie kertoi.

Viime aikoina julkisuudessa on liikkunut huhuja, joiden mukaan Angelina Jolie olisi ehdolla Kleopatran rooliin leffan uusintaversiossa. Alunperin vuonna 1963 samassa roolissa nähtiin Elizabeth Taylor. Jolie on itse ilmoittanut olevansa otettu mikäli roolia hänelle joskus tarjotaan.