BB: Hulvaton kuulutus hauskutti valvojia

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa parhaillaan käynnissä oleva viikkotehtävä on tarjonnut asukkaille jo useita hauskoja hetkiä. Sama meno jatkui viime yönä myös Petrin ja Nikon vahtivuorolla. Yöllinen kuulutus kirvoitti valvovilta miehiltä kunnon naurut.

Vahtivuorossa olevat miehet hätkähtivät pois unisesta olotilastaan erikoisen komennuksen myötä. Rautatieasemilta tuttu ääni ei nimittäin tällä kertaa kuuluttanutkaan asemia ja kellonaikoja, vaan jotain aivan muuta.

– Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan, ei mennä nukkumaan, asemalla soitellaan ja svengaillaan, jun junaa odotetaan, tuttu naisen kuuluttajaääni ilmoitti.

Kuulutus sai pojat nauruun, mutta käskyä oli toteltava. BB-Petri ja BB-Niko svengasivat ja lauloivat laulua omilla sanoillaan toivoen samalla Isoveljeltä tupakkaa ja kylmää olutta.