Ke$ha : We R Who We R

Singlet · Stara.fi

Poptähti Ke$ha, eli Kesha Sebert, nousi tähdeksi viime syksynä Tik Tok -hittisinglensä merkeissä. Sittemmin yhtä suuria listahittejä ei ole enää kuitenkaan neitokaiselta kuultu, mutta hänen esikoisalbumiaan on myyty miljoonia ja neitokaisen musiikista on ottanut vaikutteita muiden muassa supertähti Katy Perry.

Marraskuussa Ke$ha julkaisee uuden Cannibal-albuminsa, jonka ensimmäinen singlelohkaisu on nyt julkaistava We R Who We R. Uuden singlen tekijätiimi on erittäin nimekäs, sillä biisi on tuottajalegendojen Max Martinin ja Dr. Luken käsialaa. Kappale on kepeää purkkapoppia, jollaista julkaistaan suuria määriä viikoittain. Alan valtavirrasta biisi eroaa edukseen esimerkiksi hyvin rullaavan tanssipoljennon ansiosta, mutta kappaleen parhaana puolena on sen yksinkertaisen tarttuva dam dam dam -tyylinen melodia.

Kappaleen kertosäe on hyvin yksinkertainen, mutta onnistuu kuitenkin pitämään sisällään helposti omaksuttavan ja muistettavan vokaaliosuuden. Ke$han Tik Tok -läpimurtosinglellä oli kristallinkirkas hittikoukku, ja nyt ollaan hieman samoilla linjoilla. Kappaleen vokooderikikkailu kuulostaa tosin lähinnä kornilta, mutta muilta osin kyseessä on potentiaalinen discohitti. Soundipuoli on sekin hyvin hallussa, sillä kokonaisuus pysyy hyvin kasassa.

Pisteet 4/5