Huippusuosittu toimintaelokuva menetti päähahmonsa

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Hollywood-tähti Matt Damon on niittänyt viime vuosina mainetta huippusuosittujen Bourne-elokuviensa merkeissä, kun elokuvat ovat olleet yksi toisensa jälkeen varsin menestyksekkäitä. Bourne-saaga alkoi vuonna 2002 ensi-iltansa saaneella Medusan verkko -elokuvalla, joka on sittemmin saanut kaksi jatko-osaa.

Damon kertoi alkuvuodesta kieltäytyvänsä elokuvasaagan seuraavasta osasta, jos sellainen aiotaan tuottaa. Hollywood.com kertoo neljännen osan tuotannon olevan nyt suunnitteilla ja mukaan elokuvaan on nimetty näyttelijä James Franco. The Bourne Legacy -elokuvan ohjaajana toimivan Tony Gilroyn mukaan Franco ei kuitenkaan korvaa Damonia, vaan luvassa on täysin uusi hahmo.

Elokuvan päähahmo on siis ainakin tällä tietoa poissa kuvioista. Toisin sanoen Jason Bournen hahmoa ei ole täten haudattu, joten Damonin paluu saagaan on vielä mahdollista.

Seuraavaan elokuvaan nimetty Franco on yhdysvaltalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja ja taiteilija. Mies sai maailmanlaajuista kuuluisuutta vuonna 2001 esiintymällä James Deaniin pohjautumassa tv-elämäkertaelokuvassa James Dean, josta hän voitti Golden Globe -palkinnon parhaasta näyttelijästä.

Franco esiintyi vuonna 2002 ja 2004 Hämähäkkimies -elokuvissa ja vuonna 2005 sotaelokuvassa The Great Raid. Samana vuonna Franco näytteli myös elokuvissa Tristan & Isolde ja Flyboys. Vuonna 2008 Franco esiintyi komediaelokuvassa ja marijuanan käyttöä käsittelevässä filmissä Pineapple Express – ohutta yläpilveä. Lisäksi hän esiintyi samana vuonna elokuvassa Milk.