Tässäkö syy Christina Aguileran avioeroon?

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poptähti Christina Aguilera julkaisi taannoin Bionic-nimisen albuminsa, jonka tiimoilta hän sai kovasti kritiikkiä muiden muassa musiikkityylin kopioinnista Lady Gagalta. Kukin pohtikoon oliko väitteillä perää, mutta Christinalla on ainakin ollut viime aikoina jotain muuta mietittävää.

Avioeron kourissa parhaillaan oleva supertähti on nimittäin ollut viime viikkoina myös lesbokohun keskiössä. Hänen kerrottiin myös etsivän aktiivisesti elämäänsä uutta rakkautta ja nyt hänellä huhutaan olevan jo uusi mies rinnallaan. Kyseessä on neidon Burlesque-elokuvan kuvausassistentti Matthew D. Rutler, jonka kanssa kaunotar kuvattiin Los Angelesissa Soho Housessa vietetyn illan jälkeen. Katso kuvat tästä.

– Se ei ole vielä vakavaa, mutta se on jotain jota hän etsii ja josta hän on tyytyväinen. Hän ei aio kuitenkaan kiirehtiä asian kanssa. Hän oli aluksi assistentin kanssa ystävä, mutta erotessaan miehestään ystävyys muuttui romanssiksi, lähde kertoi Stupid Celebrities -julkaisulle.