BB-Niko on uusi päällikkö – sääntöjä muutettiin yllättäen

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa ilmoitettiin hetki sitten kuluvan viikon päällikkökilpailun tulokset. Asukkaiden piti muodostaa minuutissa mahdollisimman kallis kauppakassi verkkopalvelussa. Voittajaksi kisassa selvisi BB-Niko, jonka kauppakassi oli 111,54 euron hintainen.

Ninon tulos 109,19 euroa hylättiin, koska hänen ostoskassissaan oli kaksi samaa tuotetta kahdesta eri tuoteryhmästä. Hän olisi sijoittunut kisassa toiseksi ilman hylkäämistä. Nyt toiseksi sijoittui BB-Elisabet 57,78 euron ostoskassilla, eli ero Nikon suoritukseen oli melkoinen.

Normaalisti talon päällikkö saa koskemattomuuden nimeämisiin, mutta tällä kertaa Isoveli muutti yllättäen sääntöjä. Isoveli nimittäin ilmoitti, että Niko ei saakaan koskemattomuutta. Sen sijaan uusi päällikkö saa nauttia muista eduista, joita ei kuitenkaan vielä ilmoitettu asukkaille. Niko kutsuttiin kuitenkin päiväkirjahuoneeseen pian tulosten selvittyä. Sieltä palattuaan hän marssi varastohuoneeseen ja kantoi sieltä suuren laatikollisen lähinnä juustoja. Muilla asukkailla ei ole oikeutta koskea Nikon ”herkkuihin”.