Rihanna törkeä kaulakoru vihastutti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna otti edellisen levynsä ilmestyessä selvästi aikaisempaa rohkeamman linjan niin työssään kuin siviilissäkin. Tämä on näkynyt erityisesti kaunottaren esiintymisasuissa ja promokuvissa, mutta myös neitokaisen siviilipukeutumisessa.

Popkaunotar ihastutti viime viikolla Italian X Factor -ohjelmassa, jossa hän esiintyi yllättäen bikineissä. Nainen ei kieltä osaa, mutta hänen esityksensä sai silti paljon aplodeja johtuen mahdollisesti kaunottaren paljastavasta asusta. Nyt Rihanna on aiheuttanut vihastusta koruvalinnallaan. Hänellä oli nimittäin kaulassaan koru, jossa luki ”Fuck You”. Kaiken lisäksi koru havaittiin, kun Rihanna oli poseeraamassa yhdessä lasten kanssa hotellinsa edustalla. Katso kuva korusta tästä.

Poptähtenä tunnettu Rihanna laajentaa nyt myös työuraansa uuteen suuntaan. Parhaillaan kuvattavassa Battleship-elokuvassa nähdään Rihannan debyyttirooli näyttelijänä, eli hän aikoo jatkossa laajentaa toimenkuvaansa myös elokuvien pariin. Toukokuussa vuonna 2012 ensi-iltansa saavan elokuvan miespääosissa nähdään Alexander Skarsgard ja Taylor Kitsch.