Lauri Tähkä & Elonkerjuu sai platinaa Iholla-levystään – ja jää tauolle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tällä erää viimeisen keikkasettinsä viime perjantaina Helsingistä aloittanut Lauri Tähkä & Elonkerjuu -yhtye pokkasi mukaansa turneelle kulta- ja platinaplakaatit tuoreimmasta Iholla-albumistaan! Lokakuussa julkaistua Iholla livealbumia on myyty yli 30.000 kappaletta.

– Olemme erittäin otettuja siitä, että yleisö on johdattanut meidät jälleen platinakantaan. Nöyrät ja sydämelliset kiitokset rakas yleisö! Iholla-levyssä hehkuu ja tuntuu yleisön mukana olo aivan uskomattomalla tavalla. Ilman heidän vahvaa läsnäoloa tämä levy ei olisi yhtään mitään. Platinalevyä juhlitaan loppuvuoden loppuunmyydyillä keikoilla yleisön kanssa nauraen, tanssien ja laulaen. Appa jee, homma etenee! Lauri Tähkä iloitsee.

Tänään yhtye esiintyy Tampereen Pakkahuoneella. Pitemmälle tauolle suuntaava yhtye tekee parhaillaan siis toistaiseksi viimeisiä keikkojaan. Yhtyeen vuoden aikana tekemät yli 120 keikkaa ovat tavoittaneet suuren. Kiertueen viimeiset keikat ovat seuraavat:

19.11. Tampere, Pakkahuone

20.11. Hämeenlinna, Verkatehdas

03.12. Jämsä, Himos-Areena

04.12. Tahko, Tahko Spa

05.12. Seinäjoki, Rytmikorjaamo