Reese Witherspoon nousi supertähtien joukkoon

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Oscar-palkittu Hollywood-tähti Reese Witherspoon on viettänyt taannoisen avioeronsa jälkeen varsin rauhallista elämää suhderintamalla, mutta valkokankaalla hänet tullaan näkemään seuraavaksi How Do You Know -komediassa muiden muassa Jack Nicholsonin, Paul Ruddin ja Owen Wilsonin rinnalla. Elokuvan ensi-ilta on Yhdysvalloissa 17. joulukuuta.

Kaunotar sai nyt tunnustusta työstään valkokankaalla, sillä hänet palkittiin viimein omalla tähdellä Hollywoodin Walk of Famella. Witherspoon vastaanotti kunnianosoituksen oman chihuahua-koiransa kanssa, joka nähtiin hänen kanssaan elokuvassa Blondin kosto. Naisen kanssa poseerasivat kuvaajille myös hänen lapsensa Ava ja Deaco Philippe, jotka ovat tietenkin äitinsä suurimmat fanit.

Kahden lapsen äiti suhtautuu perheellisyyteensä ja uraansa vastuullisesti, sillä hän kertoi kesäkuussa lehtihaastattelussa ettei hänestä ole saatu julkisuuteen nakukuvia, koska hän ei jälkikasvunsa vuoksi suostuisi koskaan sellaisiin. Pian tämän jälkeen verkossa julkaistiin kuitenkin kuvakaappauksia, joisssa Reese nähdään myös rinnat paljaana.