Rihanna : Loud

Albumit · Stara.fi

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Rihanna julkaisee jälleen uuden albuminsa, kun Loud on päätynyt viimein levykauppoihin. Supertähti on mennyt urallaan levy levyltä rohkeampaan suuntaan niin ulkoisesti kuin musiikillisesti, ja Loud on tästä hyvä esimerkki.

Levyn aloittava S&M tarjoaa tanakkaa tanssibiittiä, jollaista kuultiin aiemmin ainoastan Rihannan sinkkujen remixeissä. Tiukkapoljentoinen tanssibiisi tarjoaa kuitenkin myös hieman rauhallisempia tunnelmia. Kappale ei tällä kertaa tiivisty kertosäkeeseen, vaan bridgeen, joka on todella toimiva niin vokaalien ja soundien kuin tarttuvan melodiankin suhteen. Selvä hitti ja koko levyn paras kappale.

Hiphop-tähti Draken kanssa työstetty ja lopulta romanssiin johtanut What’s My Name on tyylikäs midtempo, jossa Draken vokaaleille on annettu yllättävän paljon tilaa. Pelkistetty tausta toimii hienosti ja Rihannan upeat vokaalit kruunaavat muutenkin hienon kappaleen. Kokonaisuudeltaan turhan tasapaksu Cheers (Drink To That) jää edellisiin verrattuna välimallin täytebiisiksi, vaikka sen hauska ”jee jea” -huudatus jääkin kertalaakista mieleen.

Tyylilajiltaan yllättävä slovariraita Fading astelee puolestaan soundillisesti jo Enyan ja kumppaneiden alueelle. Tyylikäs piano pelastaa hieman vaisun kokonaisuuden. Radiosoittoa jo etukäteen kovasti saanut Only Girl (In The World) toimi avauskappaleen tavoin keskimääräistä tanakampana tanssiraitana, jonka soundipuoli on lainattu perinteisestä eurodancesta. Tarttuva kertsi tekee biisistä instant-tanssihitin. Siitä jatkava pop-slovari California King Bed latistaa keskinkertaisuudellaan tunnelmaa hieman liikaa, eli kappalejärjestystä ei ole mietitty ihan loppuun saakka.

Jotain uutta Rihannan soundiin tuo Man Down, joka yhdistelee useita musiikkityylejä reggaesta lastenlaulujen soundeihin. Lopputulos on ellei onnistunut niin ainakin mielenkiintoinen ja nostaa ilmeisesti esiin Rihannan barbadoslaisia sukujuuria. Raining Man ja Complicated jatkavat pelkistetysti ja hieman köyhin eväin. Jälkimmäisen taustalla kuullaan tosin keskinkertaisen tarttuva synamelodia. Loppua kohti tunnelma rauhoittuu entisestään, kun Skin todella tarjoaa kauniin slovarin. Levyn päättää Love The Way You Lie (Part II) -hitti.

Rihanna lunastaa albumillaan hänelle asetetut odotukset juuri ja juuri. Hienojen kappaleiden määrällä ei päästä ainakaan mässäilemään, mutta ainakin pari hittiä levyltä tullaan vielä julkaisemaan.

Pisteet 3/5

Uusimmat