Angelina Jolien halkio haki vertaistaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Angelina Jolie työstää parhailllaan seuraavaa elokuvaansa Euroopassa. Nyt hän on kuitenkin ottanut vapaata kuvauksista markkinoidakseen teattereihin juuri tullutta uutuuselokuvaansa The Tourist. Siinä Angelina nähdään yhdessä Johnny Deppin kanssa.

Elokuvan ensi-iltaa juhlistettiin nyt näyttävissä merkeissä, ja Angelinakin oli vaihtanut ylleen upean helmenvalkoisen iltapuvun. Asun halkio oli varsin näyttävä, sillä se jatkui lähes lantioon saakka. Seksikäs tähti käytti luonnollisesti halkion hyväkseen poseeratessaan punaisella matolla.

Angelinan on vuosien varrellta epäilty käyneen kauneusleikkauksissa. Äskettäin hän kuitenkin totesijuorujen olevan vain perättömiä, sillä hän suhtautuu kyseisiin operaatioihin kielteisesti. Nainen kertoo kauneutensa olevan luonnollista, eikä hän aio myöskään tulevaisuudessa mennä veitsen alle muuttaakseen itseään. Hän ei kuitenkaan tuomitse niitä ihmisiä, jotka moiseen ryhtyvät, sillä jokainen itse on vastuussa omasta kehostaan ja elämästään.

– Minä en ole kenenkään iho, enkä voi estää moista. Mutta on onneksi yksi asia, johon pystyn omassa elämässäni vaikuttamaan ja se on perheeni. Haluan lapsieni tuntevan aina syvää rakkautta ja turvallisuutta. Heidän tulee oppia tuntemaan omat vahvuutensa ja hyvät puolensa. He ovat kaikki yksilöitä, Jolie totesi Daily Mail -julkaisulle.



(Kuva: BANG Showbiz)