Mariah Careyn aviomies kertoo syntymättömälle lapselle raakoja faktoja

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Poptähti Mariah Carey vetäytyi keväällä elokuvaroolistaan. Hänen oli määrä olla mukana Tyler Perryn For Colored Girls Who Have Considered Suicide When the Rainbow is Enuf -nimisessä elokuvassa, mutta neitokainen tuli toisiin ajatuksiin. Vetäytyminen käynnisti epäilyt raskaudesta.

Raskauskohu osoittautui todeksi ja laskettu aika on ensi keväällä. Naisen on spekuloitu odottavan jopa kaksosia, mutta tätä ei ole saatu vahvistettua. Yahoo! News -julkaisu kertoo nyt Mariah Careyn tuntevan suurta ahdinkoa, joka johtuu aviomies Nick Cannonin käytöksestä. Nainen kertoi Twitterissään miehen kertovan tulevalle esikoiselle faktoja tosielämästä.

– Nick on todella synkkä ja raaka, kun hän höpöttelee lapselle pää aivan lähellä minun vatsaani. Hän hokee koko ajan maanisesti, ettei joulupukkia ole olemassa eikä moiseen saa todellakaan uskoa. Auttakaa joku minua, pakottakaa häntä lopettamaan moinen, Carey aneli Twitterissä.

Laulajattarelle joulu on tärkeää aikaa ja taannoin hän julkaisi uusimman joulualbuminsa Merry Christmas II You. Naista ei turhaan kutsutakaan joulun kuningattareksi, sillä hän rakastaa kyseistä vuodenaikaa yli kaiken.

Uusimmat