Angelina Jolien alaston takapuoli päätyi verkkoon – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brad Pittin kanssa perheen perustanut näyttelijäkaunotar Angelina Jolie nauttii saadessaan olla huomion keskipisteenä ja poseeratessaan paljastavissa asuissa muiden muassa julkkisjuhlien punaisilla matoilla.

Intiimeimmät ruumiinosansa hän on kuitenkin pyrkinyt pitämään piilossa. Nyt Angelinan takapuoli on kuitenkin ikuistettu paljaana, kun Wanted-elokuvan raakaversiosta peräisin oleva nakukuva on päätynyt verkkoon. Kuvassa Angelina nähdään kuvattuna takaapäin pyyhe laskeutumassa takapuolen päältä. Mukana on myös toinen, hieman laajempi otos.

Angelina Jolie nähdään seuraavan kerran valkokankaalla 21. tammikuuta Suomessa ensi-iltansa saavan The Tourist -elokuvan naispääosassa. Miespääosaa esittää Johnny Depp. Taannoin Depp kertoi yllättyneensä vastanäyttelijänsä mustasta huumorista, sillä Angelina oli paljon räväkämpi persoona kuin hän oli osannut etukäteen odottaa.