Sunrise Avenue jättikeikalle – jopa 100 000 000 katsojaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälinen nuorten laulajien New Wave -laulukilpailu järjestetään Latviassa 26. – 31. heinäkuuuta 2011 jo kymmenennen kerran. Suomen edustaja valitaan Helsingin Savoy-teatterissa 1. maaliskuuta järjestettävässä finaalissa.

Suosittu suomalaisyhtye Sunrise Avenue esiintyy sekä Suomen finaalissa että kansainvälisen New Wave 2011 -laulukilpailun gaalassa, jota seuraa yhteensä yli 100 miljoonaa televisiokatsojaa kautta maailman. Suomessa kansainvälisen loppukilpailun esittää taltioituna SuomiTV.

Sunrise Avenue on yksi Suomen tunnetuimmista pop-rock -yhtyeistä Euroopassa. Yhtyeen levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 500.000 kappaletta ja he ovat kiertäneet lähes tauotta vuoden 2006 läpimurron jälkeen Euroopassa ja Japanissa. Sunrise Avenue on tunnettu myös televisiohittien perusteella; heidän kappaleensa Fairytale Gone Bad oli vuonna 2006 Tour de Francen virallinen teemakappale ja Choose To Be Me puolestaan Saksan Big Brother 2008 –ohjelman virallinen teemakappale. Fairytale Gone Bad oli lisäksi vuosina 2000-2009 eniten radiosoittoa saanut kappale saksalaisilla radioasemilla. Sunrise Avenue on juuri lopettanut akustisen kiertueensa Saksassa ja julkaisee uuden studioalbumin vuoden 2011 keväällä. Albumin ensimmäinen single julkaistaan alkuvuonna 2011.

New Wave on vuonna 2002 perustettu nuorten laulajien pop-laulukilpailu, joka on laajentunut vuosien myötä Latviasta ja Venäjältä muualle maailmaan. Kilpailu näytetään suorana lähetyksenä itäisessä Euroopassa ja Kiinassa. Muualla maailmassa kilpailu esitetään satelliittilähetyksen kautta. Suomen edustaja valitaan ennakkokarsinnan ja Suomen loppukilpailun kautta. Lisätietoja verkosta www.newwavestars.fi.