Tässä on Kylie Minoguen kielletty musiikkivideo

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Australialinen supertähti Kylie Minogue on ollut yksi poptaivaan loistavimmista tähdistä jo neljällä vuosikymmenellä. Hän aloittaa ensi helmikuussa maailmankiertueen uuden albuminsa myötä. Aphrodite Les Folies Tour saapuu tuolloin myös Suomeen.

Kylie Minoguen kappaleet ovat olleet suosittuja puhumattakaan naisen musiikkivideoista. Viime keväänä julkaistu All the Lovers –musiikkivideo on kuitenkin valitettavasti ollut monissa maissa liian rohkea. Esimerkiksi Singapore, Malesia ja Indonesia ovat nimittäin kieltäneet videon esittämisen televisiossa, koska sen koetaan olevan liian seksuaalinen.

Kylie Minogue itse ihmetteli asiaa espanjalaisen Cuatro-televisioyhtiön haastattelussa. Artistin mukaan videossa ei nähdä vain seksiä, sillä se on herkkä kuvaus rakkaudesta.

– Myönnän videon olevan seksikäs, mutta ei se paha ole. Se on koskettava ja herkkä kuvaus rakkaudesta. Se on mielestäni viesti rakkauden olemassaolosta ihmisten välillä. Olen videossa ”ihmispyramidin” huipulla valkoisessa asussa. Pyramidi koostuu nuorista homoista ja heteroista, jotka suutelevat toisiaan intohimoisesti. Ei rakkaus ole paha asia, Kylie Minogue sanoi Cuatro-televisioyhtiön haastattelussa.