Christian Balen uskomaton muodonmuutos

Viihdeuutiset · Niina Niskanen

Terminator – Pelastus -elokuvan miespääosassa nähtävä Christian Bale oli kaksi vuotta sitten useampaan otteeseen otsikoissa raivokohtaustensa johdosta. Tänä vuonna hän tyrmistytti tikunlaihalla olemuksellaan elokuvassaan The Fighter. Ulkonäkömuutos sai alkunsa jo reilut kuusi vuotta sitten.

Christian Bale pudotti vuonna 2004 painoaan melkein 30 kiloa. Mies teki sen The Machinist –elokuvaansa varten. Tämän jälkeen hän keräsi painoaan takaisin noin 45 kiloa. Laihduttaminen ei kuitenkaan loppunut tähän, koska tuoreessa The Fighter –elokuvassa hänet nähdään reilut kymmenen kiloa kevyempänä. Bale pudotti painoaan kuuden vuoden sisällä yhteensä noin 40 kiloa, ja tämä sai hänet näyttämään välillä todella kurjalta. Nyt tähti kuvattiin onneksi sangen hyväkuntoisena New Yorkissa pidetyssä The National Board of Review of Motion Pictures -gaalassa.

– Päämääräni ei ollut laihtua näkymättömäksi. En valinnut näitä kahta roolia sen vuoksi, että laihduttaminen olisi ollut intohimoni. Pidin roolihahmoista, vaikka ne olivatkin fyysesti vaativia. En katsonut numeroita ja vaakaa. Peilikuvani kertoi minulle, että olenko roolihahmoni näköinen. Olen onneksi saanut painoani hiukan takaisin, ja sen vuoksi pystyn jo muiden muassa nyrkkeilemään, Christian Bale kertoi MTV-kanavalle.