Brasialaisen bikinivahauksen saa nyt supermarketissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hygieniapuolen hittituote on viime vuosina ollut niin sanottu brasilialainen bikinivahaus, jossa intiimialueen ihokarvat poistetaan kokonaisuudessaan. Vielä muutama vuosi sitten operaatio oli harvinainen, mutta sittemmin se on yleistynyt nopeasti. Tuoreimpana osoituksena tästä on brittiläisen kauppaketjun suunnitelma.

Ympäri maailmaa levittäytynyt kauppajätti Tesco ryhtyy nimittäin tarjoamaan supermarketeissaan myös kauneudenhoidon palveluja. Kauppojen laajennettuun palvelutarjontaan lukeutuvat erilaisten kauneushoitojen lisäksi myös hiustenleikkuu, hieronta ja brasilialainen bikinivahaus. Suunnitelmissa on avata 70 kauneussalonkia kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Asiasta uutisoineen Daily Mail -lehden mukaan kauppaketju toivoo, että sen nykyiset asiakkaat mieltäisivät helpoksi ja käteväksi käydä hoidattamassa kauneuttaan kauppareissun yhteydessä. Projekti on jo hyvässä vauhdissa, sillä kaksi ensimmäistä salonkia on jo avattu Leicesterissä ja Chesterfieldissä.