Suomalainen jättielokuva Iron Sky saatiin kuvattua: ”Nukun 48 tuntia putkeen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalais-saksalais-australialaista yhteistuotantoa olevan Iron Sky -tieteiselokuvan kuvaukset ovat päättyneet Australian Gold Coastilla, ja elokuva on nyt valmis siirtymään jälkituotantovaiheeseen. Tuotantotiimi raportoi tilanteesta suoraan Australiasta.

– Iron Skyn parissa on painettu töitä 24/7 vuosien ajan, ja on mieletön ajatus, että pääasiallinen työni elokuvan parissa on viimein ohi. Jatkosuunnitelmia? Näin lyhyellä tähtäimellä aion nukkua 48 tuntia putkeen, elokuvan ohjaaja Timo Vuorensola kertoo.

– Olen tietysti mukana elokuvan jälkituotannossa ja leikkauksessa, mutta olo on nyt kyllä vähän pöllämystynyt. Näiden vuosien aikana on tullut tutustuttua suureen joukkoon upeita ja lahjakkaita ihmisiä. Tulee haikea fiilis kun tajuaa, ettei heitä näe hyvään toviin – ei ennen Iron Skyn ensi-iltaa noin vuoden päästä.

Iron Sky on synkkäsävyinen tieteiskomedia, jonka maailmassa Natsit pakenivat Kuuhun vuonna 1945, ja vuonna 2018 he palaavat takaisin valloittamaan Maata. Iron Skyn kuvaukset kestivät noin yhdeksän viikkoa, joista puolet sijoittuivat Saksaan Frankfurtiin, puolet kuvattiin Australiassa Gold Coastilla, Village Roadshow -studioilla.

– Olipahan reissu. Saksan lumimyrskyistä kohti Australian tulvia ja sykloneita. Meiltä on kysytty, että miksi lähdimme tekemään elokuvaa ulkomaille ja planeetan toiselle puolelle. Syy on aika yksinkertainen – Saksan ja Australian kannustimet toivat budjettiimme noin 1,5 miljoonaa euroa. No, niiden johdosta kannoimme sitten 4,5 miljoonaa euroa heille, kertoi Iron Skyn tuottaja Tero Kaukomaa.

Iron Sky oli luonnonvoimien armoilla sekä Saksassa että Australiassa. Viimeinen Saksaan kaavailtu kuvauspäivä piti siirtää yllättäen iskeneen lumimyrskyn takia Australiaan, jossa puolestaan osa ulkokuvauksista piti siirtää sisätiloihin tulvien takia. Noin vuorokautta Brisbanen keskustaan sijoittuneen kuvauspäivän jälkeen kuvauspaikka oli veden vallassa. Iron Skyn kuvausten viimeisellä viikolla sykloni Yasi iskeytyi osavaltion pohjoisosiin, mutta se ei haitannut kuvauksia.