Karu kohtalo South Park -sarjassa: ”Suomi teki itsemurhan”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi on ollut viime aikoina jonkin verran esillä monissa suosituissa hittisarjoissa, ja tuoreessa muistissa on esimerkiksi Simpsonit-sarjan monet viittaukset Suomeen. Taannoin esimerkiksi Moen kapakan seinällä oli suomalaiseen Tom of Finland -taiteilijaan viitannut teos. Nyt Suomi näkyy toisessakin hittisarjassa.

Suomi saa nimittäin kokea karun kohtalon huippusuositussa South Park -animaatiosarjassa. 17. helmikuuta esitettävässä jaksossa Suomi nimittäin tuhotaan ydinaseilla maailmankartalta, koska maa on liian rehellinen. Suomen valtio pyyhitään pois ydinasein muiden maiden toimesta.

Kyseisessä jaksossa Stan Marshin isä Randy sattuu keksimään poimuajon, ja ulkoavaruuden olennot saapuvat Maahan tutkimaan asiaa. Tapahtumien edetessä Maan asukkaat onnistuvat pimittämään avaruusrahaa ja sopivat yhteisesti, että asiaa ei paljasteta ulkoavaruuden asukkaille. Suomi alkaa kuitenkin kokea omantunnon tuskia ja haluaa tunnustaa maiden vilpillisen toiminnan. Erehdyttävästi Matti Vanhasta muistuttava Suomen päämies uskoo, että ”Ufot saavat tietää asiasta ennemmin tai myöhemmin. Parasta on tunnustaa vaan heti. Emme voi elää syyllisyyden kanssa.”

Stanin isän mielestä Suomesta on nyt päästävä eroon tai se pilaa kaiken. Muiden maiden johtajat yhtyvät Randyn mielipiteeseen ja siinä samassa Suomeen ohjautuu lukuisia ydinkärkiä, ja valtio pyyhkiytyy pois maailmankartalta. Ufoille uskotellaan, että Suomi teki itsemurhan.