Suomessako paljon lunta? Katso järkyttävä kuva Chicagosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kulunut talvi on ollut harvinaisen luminen Suomen lisäksi myös muualla Keski- ja Pohjois-Euroopan alueella ja Britanniassa. Sama on toistunut myös rapakon takana Yhdysvalloissa, jossa talven pahin lumimyrsky iski vasta tällä viikolla.

Suomen lumitilanteesta on valitettu talven aikana paljon, ja esimerkiksi kerrostaloissa asukkaat joutuvat maksamaan lumitöistä pahimmillaan jopa kahden kuukauden vastiketta vastaavan summan. Pahin lienee kuitenkin meillä jo takana, mutta juuri nyt Chicagossa on tukalat oltavat.

Siellä on nimittäin satanut niin huimasti lunta, että moottoritie on kirjaimellisesti hautautunut lumeen. Verkossa julkaistuista valokuvista voidaan huomata, että nelikaistaisella tiellä on lunta lähes puolitoista metriä, joten autot ovat hautautuneet lumeen lähes kokonaan. Yhdysvalloissa pohditaan nyt sitä, että jos sama olisi tapahtunut New Yorkissa, olisi se parhaillaan uutisissa ympäri maailmaa.

Chicago lumitilanne