Video Charlie Sheenin kokaiinibileistä vuoti julkisuuteen – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muutama päivä sitten Entertainment Weekly uutisoi, että Charlie Sheen olisi saamassa mahdollisesti potkut huippusuositusta Miehen puolikkaat -televisiosarjastaan. Sheen on maailman parhaiten palkattu näyttelijä, sillä tähden palkkapussi kasvaa kahdella miljoonalla dollarilla jokaisesta jaksosta.

Nyt potkuhuhut on kiistetty, kun Sheenin kerrotaan palaavan suosikkisarjansa kuvauksiin jo helmikuun aikana.

Huippusuositun Miehen puolikkaat -sarjan päätähti Charlie Sheen on ollut viime päivät tiiviisti otsikoissa juhlintansa takia, sillä hän järjesti äskettäin huumejuhlat kotonaan Los Angelesissa. Bileet päättyivät lopulta sairaalareissuun ambulanssilla. Nyt julkisuuteen on päätynyt kuvamateriaalia kyseiseistä huumebileistä. TMZ-verkkosivuston julkaisemalla videolla Charlie Sheen nähdään tanssimassa huumepäissään kolmen naisen kanssa.

Sekavia bileistä edelsi illallinen Sheenin ystävän George Santo Pietron luona. Siellä mukana oli myös monia pornotähtiä – ja vähemmän ammattilaisia. Video vahvistaa myös pornotähden taannoiset väitteet siitä, että näyttelijä on menettänyt hampaansa huumekierteen takia. Katso video tästä.

TMZ-julkaisu kertoo, että tuotantotiimiä lähellä olevien lähteiden mukaan Sheen olisi palaamassa kuvauspaikalle, kun näyttelijä pääsee vieroitushoidosta kolmen – neljän viikon kuluttua. Televisiosarjan tuotanto on ollut keskeytettynä päätähden henkilökohtaisten ongelmien takia. Tauon takia kaksi jaksoa on jo jäänyt välistä, joten huumesekoilu on tuottanut miljoonatappiot. Esimerkiksi Warnerin kanssa tehty 250 miljoonan dollarin sopimus on ollut katkolla. Samalla 300 freelanceria on jäänyt ilman kuukausittaista palkkaansa.