Mila Kunis jälleen kuumissa kuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

70’s Show -komediasarjasta alunperin tunnetuksi tullut näyttelijäkaunotar Mila Kunis vietti äskettäin vuosia hiljaiseloa, mutta tämän talven aikana hän on tehnyt upean paluun suoraan Hollywoodin A-sarjan tähdeksi.

Nyt Mila Kunis poseeraa huippuseksikkäänä Los Angeles Times -lehden kuukausiliitteen kannessa. Katso kuva alta. Kunis nähdään tänä vuonna kahdessa suuren budjetin elokuvassa, kun hän tähdittää sekä Black Swan että Friends with Benefits -elokuvia. Samalla häntä on viety vauhdilla mallikuvauksista toiseen, ja viime viikolla Mila yhdistettiin romanttisessa mielessä myös vastanäyttelijäänsä Justin Timberlakeen. Äskettäin hän paljasti, että elokuvan seksikohtaukset olivat harvinaisen noloja.

– Se oli todella epämiellyttävää. Me jouduimme kuvaamaan seksikohtauksia kahden viikon ajan. Siellä oli koko ajan 150 kuvausryhmän miestä katsomassa vierestä meidän ”paikkojamme”. Se oli niin väärin, Mila Kunis valitteli.

27-vuotias näyttelijä Mila Kunis erosi vuodenvaihteessa Yksin kotona -tähti Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Taannoin Kunis kertoi varttuneensa homoseksuaalien miesten kanssa ja siksi luulleensa lapsena itsekin, että hän on poika tytön ruumiissa.

Mila Kunis Los Angeles Times