Zac Efron nauttii sinkkupäivistään – pokasi aussikaunottaren

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuvatähti Zac Efron on totuttu näkemään hoikkana näyttelijänä, mutta taannoin hän esiintyi julkisuudessa aikaisempaa kookkaampana. Efron asteli Golden Globe -gaalaan kahdeksan kiloa painavampana, mutta lihominen liittyi hänen uusimman elokuvansa roolihahmoon. Sittemmin Efron on jo laihtunut.

Dieetti onkin tullut ilmeisesti tarpeeseen, sillä Efron bongattiin viikonloppuna romanttisissa tunnelmissa häntä vuotta vanhemman australialaisen näyttelijäkaunottaren kanssa. 23-vuotias Zac Efron ja 24-vuotias Teresa Palmer saapuivat yhdessä Palmerin uuden Take Me Out Tonight -elokuvan ensi-iltajuhliin. Asiasta uutisoineen E! Onlinen mukaan pari viihtyi koko illan tiiviisti toistensa seurassa ja suuntasi vielä jatkoillekin yhdessä. Voyer-klubilla pari vietti aikaansa vip-pöydässä ja tanssilattialla. Silminnäkijöiden mukaan pari myös suuteli.

High School Musical -elokuvien päätähtinä tunnetuksi tulleet Vanessa Hudgens ja Zac Efron seurustelivat siviilissä useiden vuosien ajan, mutta joulukuussa pariskunta vahvisti eronneensa. Tämän jälkeen Zac on nähty juhlimassa useammankin kaunottaren seurassa. Zac Efron ja kollega Brittany Snow pitivät hauskaa yhdessä Golden Globe -juhlassa Los Angelesissa. Näyttelijät nauroivat toistensa jutuille ja he myös koskettelivat toisiaan useaan otteeseen.

Uusimmat