Zoe Saldana käänsi katseet Beverly Hillsissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanhistorian tuottoisimmaksi elokuvaksi raketin lailla noussut Avatar nosti tähdeksi myös leffan naispääosaa esittävän Zoe Saldanan. Taannoin tumma elokuvakaunotar kihlautui miesystäävänsä Keith Brittonin kanssa.

Viime kesänä Saldana kiinnitettiin Calvin Kleinin mainoskampanjan tähdeksi, ja aiemmin hänet nähtiin Envy-sarjan alusvaatteiden mainoskuvissa. Nyt Zoe on ikuistettu täysissä pukeissa shoppailemassa Beverly Hillsissä. Ostoslistalla oli ainakin Tommy Hilfigerin tuotteita. Ostosten sijaan paparazzeja ja ohikulkijoita kiinnosti kuitenkin näyttävän näköinen leffakaunotar.

32-vuotias Zoe Saldana ja 33-vuotiaan Keith Britton ovat seurustelleet jo kymmenen vuoden ajan. Näyttelijäkaunotar on pitänyt koko uransa ajan yksityiselämänsä tiukasti poissa julkisuudesta, joten kihlautumisestakaan lienee turha odottaa parin virallista tiedotetta. Parhaillaan Zoe Saldana nähdään elokuvassa The Losers, jonka ensi-iltaa juhlittiin Hollywoodissa aiemmin tällä viikolla. Seuraavaksi hänet nähdään valkokankaalla Death At A Funeral -elokuvassa, jossa hänen vastanäyttelijänään toimii James Marsden. Lisäksi hänen kerrotaan olevan mukana myösStar Trek -leffan jatko-osassa.

Uusimmat