Äiti puki 5-vuotiaan poikansa ”drag-tytöksi” ja julkaisi kuvan verkossa – kirkko uhkaa erottamisella – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Britanniassa kohistaan parhaillaan tapauksesta, jossa 35-vuotias perheenäiti puki viisivuotiaan poikansa naiseksi ja julkaisi pojan kuvan verkossa Nerdy Apple Bottom -nimisessä blogissaan. Pojan Halloween-vaatetuksen esikuvana toimi Scooby-Doo -animaatiosarjan naishahmo Daphne Blake. Nyt äitiä uhkaa seurakunnasta erottaminen.

Nainen oli saanut jo aiemmin muiden lasten vanhempien vihat niskoilleen, kun hänen poikansa oli viettänyt Halloweenin samaisessa naamiaisasussa. Hän purki raivoaan saamastaan kohtelusta julkaisemalla poikansa kuvan otsikolla ”Poikani on homo”. Kuva levisi nopeasti ympäri maailmaa ja päätyi lopulta myös hänen paikallisen seurakuntansa tietoon, eikä siitä juuri pidetty. Hänet uhataan nimittäin erottaa seurakunnasta. Kirkon edustajat syyttävät äitiä muiden muassa homouden edistäjäksi. He vaativat kuvan ja kirjoituksen poistamista ja lisäksi suosittelevat koko blogin poistamista.

Nyt nainen syyttää kirkkoa kiusaamisesta, uhkailusta ja tekopyhyydestä. Asiassa käydään parhaillaan kiivasta keskustelua siitä pitäisikö äitien pitäytyä julkaisemasta jälkikasvunsa kuvia verkossa – erityisesti kun kyseessä on tämänkaltainen ”drag-asu”. Äiti on saanut myös paljon puolustajia, joiden mukaan ihmiset saavat pukeutua miten itse haluavat. Tässä tapauksessa pojan kerrotaan itse olevan suuri Scooby-Doo -fani.

nerdy apple bottom