Gary Mooren kuolinsyy ei varmistu vielä aikoihin – poliisitutkinta keskeytettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme sunnuntaina kuinka maailman tunnetuimpiin rocktähtiin aikoinaan lukeutunut Gary Moore kuoli 58-vuotiaana. Hänet löydettiin kuolleena hotellista Costa del Solin alueella Espanjassa. Nyt poliisi on tilapäisesti keskeyttänyt kuolinsyyn tutkinnan.

Poliisi ei epäile rikosta, mutta rocktähdelle päätettiin eilen siitä huolimatta suorittaa kuolinsyyn selvittämiseksi ruumiinavaus, joten viranomaiset ovat keskeyttäneet tutkimukset kunnes tuloksia saadaan ruumiinavauksesta ja sen jälkeen vielä laboratoriosta. Tähän voi kulua jopa viikkokausia. Asiasta kertoi eilen Espanjan sisäministeriö.

Eilen The Sun -lehti kertoi saaneensa tiedon, että Moore olisi tukehtunut juovuksissa omaan oksennukseensa neljän aikaan aamuyöllä The Kempinski -hotellin sviitissä. 58-vuotias tähti oli hotellissa yhdessä 30-vuotiaan naisystävänsä kanssa. Ennen kohtalokasta yötä rokkari oli nauttinut runsaasti alkoholia, kuten shampanjaa ja brandyä.

Menestyksekkään soolouransa lisäksi Moore, oikealta nimeltään Robert William Gary Moore, tunnettiin erittäin menestyneiden Thin Lizzy ja Skid Row -yhtyeiden jäsenenä. Hänen tunnetuimpiin hitteihin lukeutuvat muiden muassa Parisienne Walkways, Out In The Fields, Over The Hills And Far Away ja Still Got The Blues (For You), joista viimeksi mainittu on muodostunut vuosien varrella ikivihreäksi slovariklassikoksi.