Kansa tyrmäsi Super Bowl -tähdet – eivät saaneet palkkaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sunnuntaina yli satamiljoonaa televisiokatsojaa seurasi maailman suurinta yksittäistä urheilutapahtumaa, kun Super Bowl -ottelu lähetettiin suorana lähetyksenä ympäri maailmaa Dallasista, Yhdysvalloista. Tapahtuma on tunnettu viihdealan supertähdistään, joita tapahtumassa esiintyy useita.

Kerroimme eilen kuinka poptähti Christina Aguilera teki pahimman mahdollisen mokan ja lauloi Yhdysvaltojen kansallislaulun väärillä sanoilla yli sadan miljoonan katsojan edessä. Kovin hyvin ei mennyt myöskään The Black Eyed Peas -yhtyeellä, jonka esityksen kansa tyrmäsi varsin yksimielisesti.

ESPN-urheilukanava kysyi lukijoiltaan kouluarvosanaa yhtyeen esitykselle, ja jokaisessa osavaltiossa bändi sai hylätyn arvosanan. Kyselyyn vastasi 54.674 lukijaa. Verkkosivuston mukaan ”kansa ei ole ollut näin yhdistynyt sitten vuoden 1775”. Samalla Forbes-talouslehti uutisoi, että The Black Eyed Peas ei saanut lainkaan korvausta esiintymisestään tapahtumassa. Ilman liksaa jäi myös moni muu tähdistä.

ESPN