21-vuotiaan kuusikiloinen jättiläisvauva puhuttaa Yhdysvalloissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vanha sanonta kertoo, että Yhdysvalloissa kaikki on suurempaa. Tuore tapaus lienee sanonnan todenperäisyydestä jonkinlainen esimerkki, sillä tällä kertaa ainakin synnytyksessä on nähty jotain poikkeuksellisen suurta.

Esikoistaan synnyttämään mennyt amerikkalaispariskunta nimittäin yllättyi, kun vastasyntynyt painoikin kuusi kiloa. Kun 21-vuotias Amanda Byron meni sairaalaan synnyttämään esikoistaan, ei hänellä ollut tietoa siitä, että esikoinen painaisi näin paljon. Sairaalakaan ei ollut tietoinen asiasta, ja siksi kukaan ei osannut ehdottaa ensisynnyttäjälle keisarinleikkausta. Lääkäri ja hoitajat järkyttyivät, kun lapsi syntyi ja he näkivät pienokaisen koon.

– Lääkäri kertoi minulle lapsen olleen suurin, mitä hän on nähnyt synnytettävän luonnollisesti. Hoitajatkin olivat yllättyneitä lapsen koosta. Minulle kerrottiin, että sairaalan edellinen suuri vauva oli ollut 5,4-kiloinen, ja silloinkin oli tehty keisarinleikkaus. Kaikki kyselevät minulta: ”Miten oikein teit sen?”. Se ei edes sattunut niin paljon kuin olin kuvitellut. Minä vain hymyilen ja kohautan olkapäitäni, Amanda kertoi Boston Herald -lehdelle.

Amandan sulhanen Eric Rozzi on innoissaan vauvansa suuresta koosta. Hän toivoo pojastaan amerikkalaisen jalkapallon pelaajaa, ja uskoo, että suurikokoisena syntyminen parantaa lapsen mahdollisuutta pelata jonain päivänä jalkapallon NFL-liigassa.

Lähde: Voice