Tron-kaunotar Olivia Wilde Staran videohaastattelussa – katso

StaraTV Viihde · Stara.fi

Odotettu Tron: Perintö -elokuva sai Suomessa ensi-illan eilen perjantaina 17. joulukuuta. Viihdelehti Stara oli paikalla, kun elokuvan tähdet käväisivät Pariisissa kertomassa elokuvastaan. Toimittaja Antero Alhosen haastattelussa nähdään nyt elokuvan naistähti Olivia Wilde.

Maailman seksikkäimmäksi naiseksi valittu leffakaunotar Olivia Wilde kertoo haastattelussa Staralle muiden muassa elokuvan tekemisestä ja omasta roolihahmostaan sekä valottaa miten hän joutui valmistautumaan fyysisesti rankkaan rooliinsa.

Lisäksi Olivia tunnustaa ettei tiedä Suomesta mitään ja saa kuulla, että meillä ei ole jääkarhuja. Samalla kaunotar paljastaa omat joulusuunnitelmansa ja mitä hän itse odottaa joululta eniten. Olivia on yksi tämän hetken nopeimmin nousevista naistähdistä Hollywoodissa, ja hänet nähdään valkokankaalla jälleen ensi keväänä.