Jälleen vakava onnettomuus kuvauksissa – toinenkin televisiosarja hyllylle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka amerikkalaisen poliisisarjan kuvaukset jouduttiin keskeyttämään kuauspaikalla sattuneen kuolemantapauksen johdosta. Nyt on sattunut toinenkin vakava onnettomuus Justified-televisiosarjan kuvauksissa.

Televisiosarjassa mukana ollut stunt-nainen on kiidätetty sairaalaan kriittisessä tilassa. Hän loukkaantui auto-onnettomuudessa, kun kuvauspaikalla liikkunut auto törmäsi häneen. Turma sattui jo viime viikolla, mutta siitä kerrottiin julkisuuteen vasta nyt, TMZ uutisoi.

Poliisi vahvisti tiedot verkkojulkaisulle. Viranomaisten mukaan loukkaantunut on 30-vuotias nainen. Onnettomuus tapahtui, kun auto törmäsi naiseen, joka kaatui ja löi päänsä betoniin. Nainen sai vakavan päävamman. Edellä mainitun NCIS-sarjan tavoin myös Justified-sarjan kuvaukset on keskeytetty toistaiseksi. Poliisi on ryhtynyt tutkimaan olosuhteita kuvauspaikalla yhdessä Cal/OSHA -viraston tutkijoiden kanssa.