Järjen riemuvoitto: Mies kätki huumeet penikseensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Huumausaineiden salakuljettajilta eivät ideat lopu, ja usein he ovatkin askeleen edellä viranomaisia. Hulluimmatkin ideat tulevat kuitenkin jossain vaiheessa viranomaisten tietoon.

Nyt Louisvillessä on saatu kiinni Antoine Banks -niminen mieshenkilö, joka yritti salakuljettaa huumeita vartalossaan, WLKY uutisoi. Mies ei kuitenkaan monien muiden salakuljettajien tavoin niellyt huumeita tai tunkenut niitä peräaukkoonsa, sillä hän oli piilottanut salakuljettamansa kokaiinin peniksensä esinahan alle.

Pidätettäessä mieheltä oli kysytty huumeiden, aseiden ja muiden kiellettyjen aineiden ja esineiden hallussapidosta. Mies ilmoitti, että hänellä ei ole sellaisia mukanaan. Pintapuolisessa tarkistuksessa miehen vaatteista kuitenkin löytyi pieni huumepussukka alushousujen resoriin piilotettuna. Tästä syystä miehelle tehtiin tarkempi tutkimus, jossa poliisit tekivät hämmästyttävän löydön. Miehen peniksestä löytyi nimittäin huumekätkö.