Heidi Montag ehdolla Täydelliset naiset -realityohjelmaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu realityjulkkis Heidi Montag tuli alunperin tunnetuksi suositusta The Hills -realitysarjasta. Sarjan päätyttyä hän ajautui ongelmiin toisensa perään, sillä samalla lehtien mielenkiinto lopahti eikä muita töitä ole juuri löytynyt.

Nyt Heidi on saamassa kuitenkin tilaisuuden nostaa itsensä takaisin julkkismaailmaan, sillä häntä on Radar Onlinen mukaan pyydetty mukaan tosielämän täydellisiä naisia seuraavaan The Real Housewives of Beverly Hills -realitysarjaan. Heidi ja hänen miehensä Spencer ovat ilmoittaneet muuttavansa välittömästi takaisin Beverly Hillsiin, mikäli suunnitelma toteutuu.

Kerroimme aiemmin kuinka Heidi Montag ei päässyt mukaan Just Go With It -elokuvan ensi-iltabileisiin, vaikka hän on itse mukana kyseisessä elokuvassa. Heidi vuodatti tuntojaan ja kertoi Jennifer Anistonin antaneen hänelle porttikiellon.

– Olen todella surullinen. Tämä on ensimmäinen elokuva missä olen koskaan ollut, enkä päässyt kävelemään punaiselle matolle, koska Jennifer Anistonin mukaan olen liian kiistanalainen henkilö, Heidi Montag valitti Us Weekly -lehdelle.

Taannoin Heidi ja hänen aviomiehensä joutuivat luopumaan henkivartijoistaan rahapulansa takia. Heidi joutuukin jatkossa pitämään itse huolen turvallisuudestaan, joten hän suuntasi itsepuolustuskurssille voidakseen kohdata mahdollisen ahdistelijan itse.