Jättikokoinen paljas takapuoli suututtaa kaupunkilaisia – katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessakin on käyty lukuisia kertoja keskustelua kadunvarsilla näkyvien mainosten sopivuuden rajoista, kun esimerkiksi seksikkäät naisten alusvaatemainokset ovat kiinnittäneet autoilijoiden huomion liiankin kanssa. Nyt vastaavaa keskustelua käydään Yhdysvalloissa.

Kasinoistaan ja uhkapeleistään tunnettu Atlantic City tarjoaa turisteille myös runsaasti paljasta pintaa, jota myös mainostetaan kaupungissa. Muiden muassa burleski-trendi on hyvin esillä. Nyt eräs valtava kadunvarsimainos on kuitenkin suututtanut kaupungin asukkaat, sillä siinä nähdään naisen paljas takapuoli. Kyseessä on Moonshine Follies -musikaalin mainos, joka on noin 20 metriä pitkä ja viisi metriä korkea.

Asiaa on käsitelty jo oikeudessa, mutta tuomari Nelson Johnson ei suostunut vaatimukseen mainoksen kieltämisestä. Mainos on ollut esillä helmikuun alusta saakka moottoritien laidalla Atlantic Cityn rautatieaseman liepeillä. Sen on määrä olla esillä 16. huhtikuuta saakka.

Uusimmat