Karannut käärme kylvi kauhua metrossa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime aikoina Snakes On A Plane -jännityselokuva on saanut jälleen erityisesti verkossa kovasti huomiota monistakin syistä. Nyt Bostonissa Yhdysvalloissa on nähty hieman sanankaltainen tilanne, kun noin metrin pituinen käärme pääsi vapaaksi metrossa.

Penelope-niminen myrkytön boakäärme pääsi pakenemaan omistajaltaan Melisa Moorhouselta kaupungin metrin punaisella linjalla 6. tammikuuta. Nainen ilmoitti asiasta välittömästi poliisille, mutta omistajan ja viranomaisten toimista huolimatta matelijaa ei löytynyt.

Tieto käärmeen pakenemisesta metrotunneleihin aiheutti kaupungin asukkaissa kauhua, sillä monet pelkäävät käärmeitä kuollakseen. Heidän onnekseen matelija on kuitenkin nyt päätynyt takaisin kotiin. Sitkeiden etsintöjen ja tarkkaavaisten ihmisten ansiosta se paikallistettiin torstaina ja saatiin kiinni käärmeen omistajan toimesta. Mitään laitonta nainen ei tehnyt, sillä Bostonin metrossa saa kuljettaa myös lemmikkejä.

Uusimmat