Minka Kelly viettelevissä alusvaatekuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen Minka Kelly tuli alunperin tunnetuksi Aerosmith-yhtyeessä musisoivan isänsä myötä, mutta sittemmin hän on tullut tutuksi myös televisiokasvona. Syyskuussa 2010 hänet valittiin Esquire-lehdessä Maailman seksikkäimmäksi naiseksi.

Nyt Minka Kelly nähdään näyttävissä kuvissa muiden muassa poseeraamassa alusvaatteisillaan kameran edessä. Kelly nähtiin taannoin vähissä vaatteissa GQ-lehdessä. Lehden haastattelussa Minka Kelly kertoi suhteestaan Derek Jeteriin. Tähtipari suunnittelee jo avioliittoa, mutta hääpäivää he eivät halua paljastaa.

30-vuotias Minka Kelly tuli jo lapsena tunnetuksi Aerosmith-yhtyeen kitaristi Rick Dufayn tyttärenä. Hänet nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla vuonna 2003 ensi-iltansa saaneessa 2 Fast 2 Furious -elokuvassa. Toinen menestysrooli nähtiin vuonna 2007 elokuvassa The Kingdom. Hän on seurustellut muiden muassa Chris Evansin, Donald Falsonin ja John Mayerin kanssa.

Uusimmat