Poptähti rakastui gynekologiin – mies jätti perheensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

80-luvulla menestystä niittänyt Eurythmics-yhtye teki aikoinaan Annie Lennoxista suositun poptähden. Viime vuosina hän ei ole juuri otsikoissa komeillut, mutta nyt laulajan ihmissuhteet ovat päätyneet julkisuuteen. Annie Lennox on nimittäin iskenyt silmänsä ukkomieheen.

Annie Lennox ihastui naimisissa olevaan perheelliseen Mitch Besseriin, joka on arvostettu eteläafrikkalainen gynekologi ja HIV-tohtori. Hyväntekeväisyys ei tällä kertaa kuitenkaan ulottunut miehen perheeseen saakka, sillä hän jätti vaimonsa ja lapsensa kasaripopparin takia, The Sun uutisoi.

Uusiopari tapasi lehden mukaan toisensa kaksi vuotta sitten, kun molemmat olivat mukana Mothers2Mothers-tilaisuudessa. Lähipiirin mukaan seurustelu on muuttunut viimeksi kuluneen vuoden aikana vakavaksi.

Uusimmat