Idols-Mari Laitinen: ”En ole tyhmä, välillä vain vähän hidas”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen viidennen Idols-tuotantokauden koelauluja nähdään parhaillaan televisioruuduissa, ja viime päivinä on nähty otteita koelaulujen anneista. Yksi ohjelman uusista tähdistä on 23-vuotias Mari Laitinen.

Staran Chaos Tube -blogi on nyt haastatellut lupaavaa laulajakaunotarta, joka kertoi itsestään ja tunnelmistaan koelauluissa. Itseään hän kuvaili haastattelussa näin.

– Olen rempseä ilopilleri. Välillä puhun liikaa, jolloin muut joutuvat mut aina hiljentää. Rankan työni puolesta rakastan välillä vain löhötä sohvalla tai sitten viettää mahdollisimman paljon aikaa kavereiden kanssa, olen erittäin sosiaalinen ja en tykkää olla pitkiä aikoja yksin. Pakko myöntää että vähän on blondin vikaa, mutta hyvällä tavalla. En ole tyhmä, välillä vain vähän hidas, Mari Laitinen kertoi.

Laulajan urasta lapsesta saakka haaveillut Mari Laitinen totesi lisäksi, että jokainen voi itse vaikuttaa julkisuuden ja yksityisyyden rajaan.

– Mielestäni jokaisella on oikeus omaan yksityisyyteen, mutta riippuu siitä kuinka paljon haluaa rääppiä omaa elämää julkisuudessa. Jokainen valitsee kertooko kaiken medialle vai haluaako pitää asiat yksityisenä. Pääasia että itse tietää kuka on, niin mitään mitä mediassa kirjoitetaan ei voi loukata.

Lue koko haastattelu tästä.