Miljoonia menettävä Charlie Sheen raivostui hittisarjan tuottajille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Charlie Sheen on ollut viime kuukausina lukemattomia kertoja otsikoissa negatiivisissa merkeissä, kun muiden muassa hänen huumesekoilunsa ovat tulleet julki. Hampaansa kokaiininkäytön johdosta menettäneen tähden ura on kovassa syöksyssä.

Maailman parhaiten palkattu televisiotähti Charlie Sheen saa Miehen puolikkaat -hittisarjansa kuvauksista huimat kaksi miljoonaa dollaria jaksolta. Hän on tosin omien sekoilujensa takia menettänyt viime kuukausina miljoonia, kun kuvaukset jouduttiin taannoin keskeyttämään hänen huumekierteensä takia.

Nyt Sheen on ilmoittanut olevansa valmis palaamaan kameroiden eteen, mutta tuotantoyhtiö oli toista mieltä. Eilen Yhdysvalloissa uutisoitiin, että Miehen puolikkaat -televisiosarjan tuotanto on keskeytetty toistaiseksi ja kaiken lisäksi jo valmiiksi kuvatuista jaksoista neljä on päätetty jättää ainakin toistaiseksi esittämättä, TMZ uutisoi eilen.

Hittisarjan tuotantoyhtiön johto on tehnyt asiassa ratkaisunsa, joka ei ollut Sheenin mieleen. Hän purki asiasta eilen raivoaan Dan Patrick Show -radio-ohjelmassa. Sheen totesi haastattelussa ääni väristen kuinka oli ollut palaamassa töihin ja hakannut studion ovea – turhaan. Vasta sitten hän sai tietää että sarja on toistaiseksi lopetettu. Nyt Sheen väittää olevansa täysin kuivilla huumeista.

– Tämä oli ehkä ajoitusjuttu. He eivät ehkä uskoneet, että kaikki tapahtuisi näin pian. Minä toivun aika nopeasti, mutta homma lähtee myös lapasesta aika nopeasti. Nyt minulla on paljon töitä tehtävänä., Charlie Sheen kertoi.

Uusimmat