Neve Campbell ihastuttaa bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Neve Campbell on viettänyt jo vuosia hiljaiseloa viihdelehtien otsikoista, mutta tänä vuonna hän on tekemässä paluun uuden Screan 4 -elokuvan merkeissä. Neve vieraili pari vuotta sitten Simpsonit-sarjassa, ja nyt hänet on bongattu paparazzien toimesta aurinkolomalla.

Menestyselokuvia ja -sarjoja ei ole osunut viime vuosina Campbellin uralle, mutta Scream 4 -elokuvasta odotetaan menestystä. Alkanut vuosi voi nostaa hänet siis jälleen seuratuksi tähdeksi. Ainakin nyt paparazzit ovat olleet jo tumman kaunottaren perässä, sillä hänet nähdään parhaillaan poseeraamassa bikineissä rannalla.

37-vuotias Neve Campbell asteli avioon brittiläisen näyttelijämiehensä John Lightin kanssa toukokuussa 2007. Neve ja John tapasivat Investigating Sex -elokuvan kuvauksissa vuonna 2001, ja Neve muutti miehensä perään Lontooseen kaksi vuotta myöhemmin. Häät pidettiin kuitenkin Los Angelesissa, jossa Campbell kuvasi Medium -televisiosarjaa. Pariskunta meni kihloihin joulukuussa 2005, kun Light kosi Campbellia polvillaan ja siteerasi Shakespearea ennen kosintaansa. Vuonna 2011 Neve tekee paluun valkokankaalle Scream 4 -elokuvassa.