Amerikkalainen televisiokaunotar seksuaalisen väkivallan uhriksi Egyptissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjois-Afrikan tilanne on ollut jo viikkojen ajan varsin sekava, ja erityisesti Egyptissä myös länsimaiset ihmiset ovat olleet vaarassa. Presidentti Hosni Mubarakin eroamisesta huolimatta tilanne maassa on edelleen vaarallinen. Sen sai huomata myös CBS-kanavan kaunis televisiotoimittaja Lara Logan.

Kanava julkaisi eilen tiedotteen, jonka mukaan 39-vuotias Lara Logan joutui tiistaina brutaalin seksuaalisen väkivallan ja pahoinpitelyn uhriksi raportoidessaan Kairon Tahrir-aukiolta Egyptissä. Joissain suomalaismedioissa on puhuttu raiskauksesta, mutta sellaisesta kanava ei ainakaan ole maininnut. Logan oli juuri saanut tehtyä suoran lähetyksen 60 Minutes -ohjelmaan kun koko kuvausryhmä joutui suuren väkijoukon keskelle.

Noin kahdensadan ihmisen joukossa Logan joutui eroon omasta tiimistään ja turvamiehistään. Ihmismassan keskellä hänelle tehtiin seksuaalista väkivaltaa ja hänet pahoinpiteltiin. Lopulta ryhmä naisia ja sotilaista sai pelastettua toimittajan väkijoukosta. Logan lennätettiin Egyptistä ensimmäisellä lennolla Yhdysvaltoihin saamaan sairaalahoitoa vammoihinsa. Äskettäin myös CNN-kanavan miestoimittaja Anderson Cooper sai maistaa egyptiläisten raivoa.