Ali Landry alusvaatekuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1996 Miss USA -tittelin voittanut Ali Landry on naimisissa elokuvatuottaja Alejandro Gomez Monteverden kanssa. Kaunotar synnytti ensimmäisen lapsensa vuonna 2007, ja lapsi sai nimekseen Estela Ines. Viime kuukausina hän on tehnyt paluun viihdelehtiin.

Ali Landry on edelleen huippukunnossa, vaikka hänen voitostaan on jo reilusti yli 14 vuotta. Tällä kertaa hänen vartaloaan on päästy tarkastelemaan alusvaatekuvissa. Kuvagalleriassa on mukana hieman vanhempaakin materiaalia, jossa Ali nähdään poseeraamassa muiden muassa yläosattomissa.

Ali Landry nousi vuonna 1998 People-lehden äänestyksessä maailman kauneimpien naisten listalle ja sittemmin hän on komeillut useaan kertaan myös FHM-lehden maailman seksikkäimpien naisten listalla sekä lukuisilla muissa vastaavissa äänestyksissä. Noin neljä vuotta sitten Landry laajensi uraansa myös näyttelijäksi tehdessään aviomiehensä Alejandro Monteverden kanssa yhdessä elokuvan Bella. Mukana yhteistyössä olivat Sean Wolfington, Eduardo Verastegui, Leo Severino, and Denise Pinckley. Elokuva sai osakseen ylistystä muiden muassa Toronton elokuvafestivaaleilla.