Poptähti riehui kännissä lennolla – poliisi poisti koneesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Westlife-yhtyeen menestys hiipui jo vuosia sitten, mutta samalla se avasi mahdollisuuden tähtiensä soolourille. Yksi bändin seuratuimmista tähdistä on Brian McFadden, joka on tosin ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä.

30-vuotias poppari on nyt sekoillut juovuspäissään lentokoneessa sillä seurauksella, että poliisien piti noutaa hänet koneesta. Kanssamatkustajien kanssa kahinoineen laulajan kerrotaan yrittäneen sytyttää myös tupakkaa koneen matkustamossa. Hän oli matkalla Los Angelesista Sydneyyn, mutta matka tyssäsi perillä lentokentän putkaan. Syytteitä hän ei kuitenkaan saanut.

Narkkarijulkkis Kerry Katonan kanssa aiemmin naimisissa ollut Brian McFadden on haukkunut exäänsä kovin sanoin julkisuudessa. Vuonna 2002 avioitunut julkkispari erosi, kun Brian jäi kiinni suhteesta australialaiseen laulaja Delta Goodremiin, jonka kanssa hän on nykyisin kihloissa. Taannoin Katona kertoi, ettei pariskunnan nuorin lapsi edes tunnista isäänsä. Brian iski häntä lehdessä kritisoinutta ex-vaimoaan takaisin Twitter-bloginsa välityksellä.

– Eräs siannaamainen luomi on väittänyt, että minun oma tyttäreni Lilly ei tuntisi minua ja että minä en koskaan puhuisi lasteni kanssa. FAKTA… Soittelen tyttärilleni vähintään kaksi kertaa viikossa ja minulla on kaunis suhde tyttäriini. Lisäksi hän haukkui minua lihavaksi! Brian McFadden kirjoitti.