Sauli Koskinen amerikkalaislehdissä julkkisrakkaansa kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Big Brother -julkkis Sauli Koskinen, eli BB-Sauli, on viime viikkoina tehnyt suomalaisittain historiaa, sillä hän on laajimmin Yhdysvalloissa koskaan noteerattu suomalaisjulkkis. Koskaan aiemmin ei suomalaiselle tähdelle ole pyhitetty esimerkiksi paparazzikuvien gallerioita.

Äskettäin Sauli noteerattiin amerikkalaisissa viihdelehdissä, kun hän oli mukana juhlimassa Adamin 29-vuotispäivää. Tuolloin hän sai ensimmäisen oman kuvagalleriansa Socialite Life -viihdelehden verkkosivuille. Nyt Sauli on palannut Yhdysvaltoihin ja kuvattu saman tien yhdessä poptähtirakkaansa kanssa. Julkkispari ikuistettiin tiistaina sekä shoppailemassa Los Angelesissa että kaupungin LAX-lentokentällä. Kuvat levisivät nopeasti viihdelehtiin.

Adam Lambert nousi kuuluisuuteen sijoituttuaan toiseksi suositussa American Idol -kilpailussa vuonna 2009. 28-vuotias laulaja julkaisi debyyttialbuminsa pian ohjelman jälkeen loppuvuodesta 2009. Albumi nousi Billboard 200 -listan sijalle 3. Yli 25 viikkoa Suomen albumilistoilla viihtynyt Lambert on tullut tunnetuksi erityisesti hittisingleistään Whataya Want From Me, If I Had You ja debyyttialbumin nimikkokappaleesta For Your Entertainment.

Uusimmat