Jenni Vartiainen lavalle 30-henkisen orkesterin kanssa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tämän vuoden Emma Gaala huipentuu 26. helmikuuta Suomen suosituimman artistin konserttiin, Jenni Vartiainen esiintyy Barona Areenalla lähes 30-henkisen orkesterin kanssa. Orkesterin johtajana toimii Lasse Enersen.

– Emma Gaala on ainutlaatuinen ilta ja puitteet Barona Areenalla ovat upeat. Tämä antaa meille nyt mahdollisuuden kokeilla jotain aivan uutta, Jenni Vartiainen kertoo.

Jenni palkittiin jo joulukuussa 2010 Vuoden live-esiintyjän Emma-patsaalla. Tämän lisäksi hän on ehdolla Emma Gaalassa 2011 seitsemässä eri ehdokassarjassa. Jenni Vartiaisen albumi Seili on myynyt jo yli 100.000 kappaletta ja ollut Suomen virallisen albumilistan ykkönen huimat 15 viikkoa, ollen edelleen sijalla kaksi.

Suomen äänitealan perinteinen Emma Gaala järjestetään nyt 25. kerran ja merkkivuoden kunniaksi tilaisuudesta on järjestetty suuri yleisötapahtuma. YLE TV2 ja YleX Areena lähettävät juhlagaalan suorana. Jennin show alkaa suoran TV-lähetyksen loputtua.