Blockfest-tapahtuma kasvaa merkittävästi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tampereella viime vuosina järjestetty hiphop-musiikkiin keskittyvä Blockfest-tapahtuma on saavuttanut suuren suosion, ja esimerkiksi viime kesänä tapahtuman liput myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennakkoon. Ensi kesänä tapahtuma laajenee entisestään.

Kaupunkifestivaali Blockfest järjestetään Tampereella 19. – 20. elokuuta 2011. Tullikamarin Pakkahuoneella järjestettävä tapahtuma laajenee samalla myös pinta-alaltaan, sillä suunnitteilla on sijoittaa Pakkahuoneen kupeeseen Tullintorille suurteltta, jolloin erilaiset palvelut on helpompi järjestää tuhansille vieraille. Hiphop-musiikin lisäksi ohjelmistossa tulee olemaan katutanssia ja erityinen Street Market -alue vapaa-ajan tuotteille.

Blockfestin ulkomaisina tähtinä on nähty amerikkalaisia erikoisvieraita kuten Clipse, Capone N´Noreaga ja Freeway & Jake One, Ruotsista festivaaleilla ovat vierailleet mm. Looptroop Rockers ja Adam Tensta. Kotimaisista artisteista lavan ovat vallanneet kaikki kovimmat kärkinimet Fintelligensin, Asan, Cheekin ja Petri Nygårdin johdolla, kymmenien muiden esiintyjien lisäksi. Joka vuosi yksi uusi tulokas on päässyt esiintymään suurfestivaaleilla myös yleisöäänestyksen perusteella. Ensi syksynä luvassa on jälleen Suomen kovin artistikattaus. Stara on yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista.