Paris Hiltonin estottomat poseeraukset

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seurapiirijulkkis Paris Hilton esiintyi taannoin Brasiliassa muotinäytöksessä vierailevana mallina, kun aikaisemmin langanlaihana pidetty Hilton esitteli vaatteita huomattavasti pulleammassa kunnossa. Viime viikolla julkkistähti täytti 30-vuotta ja juhli merkkipäiväänsä useamman päivän ajan.

Paris Hilton tuli alunperin tunnetuksi seksivideostaan, ja hän on senkin jälkeen poseerannut niin valokuvissa kuin videollakin paljastavissa asuissa. Nyt Hiltonin syntymäpäivän kunniaksi verkkoon on koottu kuvagalleria neitokaisen näyttävimmistä poseerauksista vuosien varrella.

Pari viikkoa sitten Hilton paljasti haastattelussa, että ei voi itse uskoa ikäänsä todeksi. Hän on tunnusti ahdistuneensa kolmenkympin rajapyykin lähestymisestä ja valmistautuvansa jo perheen perustamiseen poikaystävänsä Cy Waitsin kanssa.

– Minä panikoin! En voi uskoa, että täytän jo 30. Mutta onneksi näytän yhä kaksikymppiseltä. Minulla on ihmeellinen poikaystävä. Olemme olleet yhdessä melkein vuoden ja olen niin onnellinen ja siunattu. Tällä kertaa olen löytänyt ihmisen, joka rakastaa minua itseni takia eikä muista syistä, Hilton kommentoi Yahoo! News -julkaisun mukaan.